fbpx

Asunnottomat nuoret Helsingissä heitteillä

Suomessa on tehty paljon hyvää työtä asunnottomuuden kitkemisen eteen ja se näkyykin tilastoissa, viime vuonna asunnottomuus on joko vähentynyt tai pysynyt samana, paitsi yhden ryhmän kohdalla ja se ryhmä on nuoret. Nuorten asunnottomuus on kasvanut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n mukaan 13 prosentilla. Tämä on järkyttävää ja uskon, että on myös paljon asunnottomia nuoria, jotka eivät näy virallisissa tilastoissa, koska majoittuvat ystävien ja tuttavien luona. Samalla olen erittäin huolissani päihteitä käyttävistä asunnottomista nuorista. Heillä ei ole Helsingissä kuntouttavaa ympäristöä. Tämän takia jätin tästä asiasta eilisessä valtuustossa valtuustoaloitteen. Kiitos kaikille valtuutetuille yli puoluerajojen, jotka allekirjoittivat eilen tämän.

Tässä aloitteeni jonka jätin valtuustossa:

Palvelukeskus asunnottomille päihteitä käyttäville nuorille:

Helsingissä tarvitaan asuntolatyyppinen kuntoutusta tukeva palvelukeskus päihteitä käyttäville nuorille, sillä esimerkiksi Hietaniemenkadun palvelukeskus on nuorille liian raju vaihtoehto.

Hietaniemenkadun palvelukeskuksen profiilin vuoksi siellä yöpyy vain vähän nuoria. Monet nuoret pelkäävät siellä eikä se ole kuntoutumista tukeva ympäristö heille.

Nuorten asunnottomuus on kasvanut viime vuonna ja asunnottomista nuorista valtaosa on Helsingissä. Tämä on todella huolestuttavaa ja se lisää syrjäytymistä. Nuorten asunnottomuutta on myös enemmän kuin mitä tilastoissa näkyy, koska moni jää kaverin sohvalle eikä hakeudu palveluiden piiriin.

Moni päihteitä käyttävä nuori on vaarassa joutua hyväksikäytön kohteeksi kaduilla tai aikuisten päihteiden käyttäjien yömajassa. Tilanne on akuutti ja Helsingin tulee puuttua nuorten kasvavaan asunnottomuuteen.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Helsingin kaupunki perustaa 18-25-vuotiaille päihteitä käyttäville nuorille oman kuntoutumista tukevan palvelukeskuksen, jossa on riittävästi työntekijöitä.