fbpx

Maksuton joukkoliikenne pitkäaikaistyöttömille

Valtuustoaloite:

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Helsinki varmistaa pitkäaikaistyöttömille riittävät liikkumismahdollisuudet tarjoamalla heille maksuttoman kahden vyöhykkeen kausilipun. Toimenpiteen laskennallinen kustannus olisi nykyisillä Helsingin lipun hinnoilla noin 7,5 milj. €.

Samalla tulee selvittää myös mahdollisuudet muiden haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien liikkumisen tukeminen.

Perustelut:

Hyvin järjestetty ja edullinen joukkoliikenne sekä toimiva ja yhtenäinen kevyen liikenteen verkosto takaavat kaikille tasa-arvoisen mahdollisuuden liikkua Helsingissä ja sen ympäristössä. Ne vaikuttavat myös myönteisesti kaupungin ilmanlaatuun ja sitä kautta kaupunkiviihtyvyyteen ja asukkaiden terveyteen. Helsingin sisäisen kausilipun hinta on noussut 18 % vuodesta 2014. Liian korkeat lippujen hinnat rajoittavat pienituloisten mahdollisuutta käyttää joukkoliikennettä, jolloin lippujen hintojen nousu lisää eriarvoisuutta.

Pitkäaikaistyöttömän on vaikea päästä liikkumaan kaupungissa, koska julkisilla liikkuminenkin on alimmilla työttömyyskorvauksilla monelle liian kallista. Kuukausilippu maksaa 54,70 euroa. Jos kuukauden menoihin on rahaa yhteensä 500 e, kuinka monen rahat riittävät bussilippuun? Liikkumaan pitää kuitenkin päästä. Jos haluamme, että kaikki ihmiset pysyvät mukana yhteiskunnassa, heidän pitää pystyä tapaamaan muita ihmisiä ja päästä esimerkiksi harrastamaan.

Samoin työttömänkin on päästävä lääkäriin, sosiaalitoimistoon ja muihin palveluihin, vaikka sosiaali- ja terveyspalveluissa on siirrytty monille entistä kauempana sijaitseviin keskitettyihin palvelukeskuksiin.

Syrjäytymisvaarassa olevien haavoittuvien ryhmien tilanne tulee ottaa lipun hinnoissa paremmin huomioon. Pitkäaikaistyöttömiä oli TEM:n tilaston mukaan Helsingissä huhtikuussa 11 487. Lippujen hankkiminen heille maksaisi Helsingin nykyisellä hinnalla 7,54 milj. €, mikä saataisiin korkojen kanssa takaisin työttömien hyvinvoinnin parantuessa ja syrjäytymisen vähentyessä.

Myös kansainvälinen suuntaus tukee aloitetta. Virossa selvitetään Tallinnan maksuttoman joukkoliikenteen laajentamista koko maahan, ja myös Pariisi selvittää joukkoliikenteen tekemistä maksuttomaksi.