Politiikka ei ole yleensä sitä miltä se päällepäin näyttää; kivoja kuvia joissa näkyy siistejä ja hymyileviä tyyppejä. Todellisuudessa monia stressaa ja jopa masentaa, he eivät vain kehtaa näyttää sitä ulospäin.
Tämän vuoden alussa jouduin jättämään työt sekä politiikan uupumuksen takia. Lähtiessäni mukaan 2017 kuntavaaleihin ja noustuani valtuustoon, alkoi tulla enemmän vihaposteja ja työtkin paperittomien siirtolaisten parissa oli henkisesti raskasta, kun näki päivittäin, kuinka ihmisten unelmat turvapaikan saamisesta murtuivat ja nuoret jopa puhuivat itsemurhasta.
Poliitikan teosta tekee vielä raskaampaa ja kuluttavampaa kun joudut jatkuvasti vihapuheen kohteeksi ja rasistit löytävät vikaa kaikesta tekmisestäsi ja sanomisestasi.
Vaikka ajan paljon sellaisia asioita, jotka koskevat kaikkia Suomessa asuvia, niin eniten minun politiikasta hyötyvät juuri ne, jotka minuun vihapuhetta kohdistavat.
Kun persut keskittyvät maahanmuuton vastustamiseen, minä keskityn syrjäytyneiden asioiden parantamiseen, kuten asuntoja asunnottomille, maksuton joukkoliikenne työttömille, leipäjonojen poistaminen ja päihteitä käyttävien kuntoutus.
Olen aina ajatellut, että kyllä minä kestän vihapuhetta ja sanonut kaikille, että olen tottunut siihen. Vihapuheisiin ei voi koskaan tottua, se satuttaa sen kohteeksi joutunutta sekä läheisiä. Nyt en lue enää niitä, vaan sen sijaan tuon esiin positiiviset palautteet joita saan myös nyt paljon.
Talvella kun voimat alkoi loppua, enkä jaksanut käydä kokouksissa tai tavata ihmisiä, ei ollut helppoa myöntää itselleni että olin uupunut. Ajattelin, että kyllä minä jaksan ja se oli suuri virhe. Onneksi minulla oli ympärilläni välittäviä ihmisiä, jotka rohkaisivat ja sanoivat, että nyt minulla on lupa kerätä voimia, kyllä kaikki järjestyy ja että minun pitää hakea apua.
Keskustelin kansanedustaja ystäväni, kollegani kanssa kahdestaan kahvilassa Helsingin keskustassa, kerroin hänelle kaiken ja sain häneltä halin sekä vertaistukea. Hän sanoi: ”Suldaan, melkein jokaisen poliitikon pitäisi käydä terapiassa, tämä ei ole helppoa työtä henkisesti.” Mentyäni lääkärille lääkärikin sanoi, että moni poliitikko on käynyt hänen luona keskustelemassa työuupumuksesta, joten en ole ensimmäinen enkä varmasti viimeinen.
Opin kantapään kautta olemaan itselleni armollinen ja että minäkin olen ihminen, tarvitsen vapaa-aikaa, jotta taas jaksan hoitaa hyvin luottamustehtäviäni. Tämän takia annan kaiken sympatiani ihmisille jotka uupuvat ja kertovat siitä ääneen, ei siinä ole mitään hävettävää. Uupuminen ei tee minusta heikkoa tai epäpätevää.
Kuva: @nellikuvaa