fbpx

Helsingin ei tarvitse olla monikulttuurinen eikä monikielinen – koska se on ja ollut aina.

En tiedä missä todellisuudessa populistipoliitikot oikein elävät, kun he eivät selvästi tiedosta elävänsä kansainvälisessä monikulttuurisessa Helsingissä, jossa ihmiset käyttävät arjessaan monia eri kieliä ja moninaisuus on kaupunkimme brändi ja kulmakivi.

Populistin on helppo huudella vaalien alla ja maalailla uhkakuvia, mutta kun pitää kantaa vastuuta, niin ääni kellossa on erilainen. Jussi Halla-aho on istunut kolmatta kautta eli yhteensä 12 vuotta Helsingin valtuustossa enkä tiedä yhtäkään konkreettista asiaa, mitä hän olisi saanut aikaiseksi tavallisten helsinkiläisten arjen parantamiseksi. Itse asiassa hänellä ollut todella paljon poissaoloja eikä hän kykene tekemään yhteistyötä, ei edes moikkaa valtuuston käytävillä, mikä olisi peruskohteliaisuutta muita kollegoita kohtaan. Sen sijaan ”mestarilla” puhetta riitti tällä kaudella olemattomista asioista kuten islamisaatiosta ja maahanmuutosta. Halla-aho ennusti blogikirjoituksessaan heti valtuustoon valintani jälkeen 2017, että luvassa on runsaasti pöyristymistä, järkyttymistä sekä puhetta rasismista. Hänen kirjoituksensa tarkoituksena oli tietenkin viihdyttää omia opetuslapsia. Mutta pahasti on Halla-aho aliarvioinut minut.

Ensimmäisen kauden kaupunkivaltuutettuna ehkä tärkein oppi, minkä olen saanut on ollut se, ettei yksin voi saada asioita aikaiseksi. Pitää pystyä tekemään yhteistyötä yli puoluerajojen. Olen kyllä kiitollinen valtuustokollegoille, että olen saanut edistettyä heidän kanssaan monia suuria asioita yhdenvertaisuuden ja helsinkiläisten elämänlaadun parantamiseksi. Itse asiassa olen ollut ääni syrjäytymisvaarassa olevien nuorten, vähävaraisten ja pitkäaikaistyöttömien ääni. Heidät Halla-aho on vaalien jälkeen unohtanut. Halla-aho on vastustanut joka ikistä asiaa, jos hänen mielestään vaarana on, että myös pienituloiset työssäkäyvät maahanmuuttajat voisivat hyötyä. Esimerkiksi viime viikolla valtuustossa käsittelimme asumisen ja maankäytön toteutusohjelmaa, joka sisältää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Halla-aho vastusti tätä. Halla-ahon ja hänen puolueensa PS:n mielestä asunnot voivat päätyä myös maahanmuuttajille, joten ei rakenneta. Heidän ratkaisunsa Helsingin asumisen kalleuteen on, että vähennetään asuntotuotantoa, jotta ulkomaalaistaustaiset eivät voi muuttaa Helsinkiin.

Helsingin lähitulevaisuuden kohtalonkysymyksiä on eriarvoisuuden ja ilmastonmuutoksen torjuminen.

Helsinki on Suomen pääkaupunki, tänne muutetaan muualta Suomesta sekä maailmalta, joten Helsingin on samanaikaisesti vastattava asuntopulaan rakentamalla kestävästi kohtuuhintaisia asuntoja eri puolille Helsinkiä. Helsinki ei myöskään ole Ruotsi eikä Ranska, me olemme Helsinki. Täällä lähiöt pidetään elinvoimaisina ja palvelut lähellä ihmisiä, on kirjastoja, nuorisotaloja, terveyskeskuksia, liikuntapaikkoja ja ostareita. Asuntopolitiikkamme keskiössä on segregaation torjuminen, että eri sosioekonomisista taustoista tulevat asuvat samoilla alueilla. Pidetään jatkossakin Helsinki avoimena ja yhdenvertaisuuden mallikaupunkina.

Helsingin vasemmisto on nimennyt minut kuntavaaliehdokkaaksi 2021 kevään kuntavaaleissa.

Haluan myös jatkaa tätä työtä ja rakentaa meidän kaikkien Helsinkiä, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä ja erilaisuus nähdään rikkautena. Jossa jokainen nuori voi kukoistaa täysin potentiaalinsa mukaan eikä perheen varallisuus ole esteenä harrastaa mieluisaa harrastusta, ja jossa yhteisöllisyys on meidän voimamme eikä lietsota vihaa. Tulevien kuntavaalien tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Helsinki tarvitsee nyt jos koskaan päättäjä joilla on visio tulevaisuudesta, että Helsinki on maailman toimivin sekä tasa-arvoisin kaupunki. Koronan jälkeisessä maailmassa on myös sekä mahdollisuuksia että paljon tehtävää. Työttömiä on autettava ja panostettava mielenterveyspalveluihin. Meidän täytyy myös miettiä, mitä olemme oppineet tästä ajasta. Esimerkiksi turhia ulkomaanmatkoja ja seminaareja kaupungin tulee vähentää ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi siirtyä aina kun se on mahdollista etäkokouksiin ja seminaareihin.

Olen itse äärimmäisen kiitollinen, että olen saanut olla Helsingissä päättäjänä. Kuluneella kaudella olen ollut vaikuttamassa helsinkiläisten asioihin valtuuston lisäksi kaupunkihallituksessa, elinkeinojaostossa ja konsernijaostossa. 2021 kuntavaalien jälkeen olen myös käytettävissä apulaispormestarin paikkaan.

Olen parhaillaan käynnistämässä vaalikampanjaani, joten kaikki apu ja tuki suuri sekä pieni on tervetullut. Saa laittaa minulle suoraan viestiä. #MeOlemmeHelsinki

Kuva: Vitali Gusatinsky