SULDAAN SAID AHMED aka Musta Leijona on Itä-Helsingissä asuva kaupunginvaltuutettu, kansalaisaktivisti, vasemmistoliiton puoluevaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja, kaupunginhallituksen varajäsen ja elinkeinojaoston varsinainen jäsen. Suldaan Said Ahmed on ehdokkaana vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Haluan jatkaa koko Suomen puolesta sitä työtä mitä olen tehnyt Helsingin kaupunginvaltuustossa. Lupaan tehdä parhaani sen eteen, että Suomesta tulee yhä parempi paikka kasvaa, elää ja tehdä työtä.  

Politiikassa minulle on tärkeintä syrjäytettyjen ja yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneiden aseman parantaminen. Työskentelen tällä hetkellä työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten parissa Vamoksessa.

Politiikassa onnistuu parhaiten, kun on valmis tekemään yhteistyötä yli puoluerajojen. Politiikka on joukkuelaji, jossa onnistuakseen on omattava yhteistyötaitoja. Vain niin voi saada muutoksia aikaan.

Suomeen muutin teini-ikäisenä. Muutin ensin Kontiolahdelle, josta tuli sydämeni koti. Myöhemmin muutin Itä-Helsinkiin, jossa asun vieläkin. Viihdyn siellä erinomaisesti sen värikkään ja elävän kulttuurin takia. Minut tunnetaan monikulttuurisen
Suomen puolestapuhujana ja rohkeista kannanotoistani yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kannanottoni ja aktivismini ovat poikineet mitä hauskimpia lempinimiä mm. Rajat kiinni-ryhmiltä ja Suomi Ensin-porukoilta, mutta olen rohkeasti kääntänyt haukkumanimet Musta Leijona ja Ruususetä omakseni!

Vapaa-ajallani nautin ystävien ja uusien ihmisten seurasta jalkapallon ja kulttuurin parissa. Olen myös uutisten suurkuluttaja, sillä seuraan yhteiskunnallista keskustelua päivittäin median kautta. Sosiaalisessa mediassa olen hyvin aktiivinen ja pyrin vaikuttamaan asioihin. Osallistun keskusteluihin sekä pyrin olemaan hyvin vuorovaikutuksessa seuraajieni kanssa.