fbpx

Helsingin tulee lopettaa Israelin miehityksen tukeminen hankintojensa kautta

Israel on miehittänyt laittomasti Palestiinaa jo yli 50 vuotta. Yli puolen vuosisadan ajan Israel on rakentanut siirtokuntia Palestiinan alueelle ja ajanut väkivalloin palestiinalaisia pois kodeistaan. Siirtokuntia ylläpidetään väkivallalla ja sorrolla. Israel polkee toiminnallaan palestiinalaisten ihmisoikeuksia. Israelin rakentamat siirtokunnat ja erottelumuuri ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia Kansainvälinen tuomioistuimen, YK:n tuvallisuusneuvoston ja YK:n yleiskokouksen päätösten mukaan. Myös lukuisat kansalaisjärjestöt ovat vuosikymmeniä vastustaneet Israelin ihmisoikeuksia loukkaavaa toimintaa ja pitäneet sitä esillä.

Yksi tapa vaikuttaa Israelin rasistiseen apartheid- eli roturerottelupolitiikkaan on boikotoida sen siirtokunnista hyötyviä yrityksiä. Boikotoiminen on palestiinalaisten oikeuksia ajavan Boycott Divestment Sanctions -liikkeen alullepanema toimintatapa. Boikotoiminen on tehokas tapa vaikuttaa kansainvälisen politiikan kysymyksiin paikallisella tasolla, sillä elämme globaalissa taloudessa. Se myös viestii muille maille, miten apartheid -politiikkaa voi käytännön tasolla vastustaa. Suomessakin kulutetaan joka päivä valtavasti tuotteita, joiden tuotantoketjut ulottuvat verkostomaisesti moniin eri maihin.

Myös kaupungit ovat osa globaalia taloutta

Myös kaupungit ovat osa globaalia taloutta hankintojensa kautta. Helsinki kuluttaa ja hankkii kaupunkilaisten tarpeisiin tuotteita ympäri maailmaa, kuten kouluissa tarjottavaa ruokaa tai kaupunkiympäristön ylläpitoon tarvittavia materiaaleja kuten katukiveystä. Kansalaisjärjestö ICAHD Finlandin syyskuussa ilmestyneen raportin mukaan HKL:n metrojunia toimittava yritys CAF tukee liiketoiminnallan Israelin miehitystä. Helsingin hankintojen selvittämiselle on siis tarvetta. Kunnat ympäri maailmaa, kuten Dublin, Valencia ja Ghent, ovat jo päättäneet olla solmimatta sopimuksia sellaisten yritysten kanssa, jotka tukevat siirtokuntia.

Viime keväänä Israelin ja Palestiinan jatkuvasti kytevä tilanne pahentui taas, kun Israel pommitti Gazaa tappaen satoja ihmisiä. Mediatietojen mukaan kuolleista 41 oli lapsia ja loukkaantuneita yli 1000. Yli 10 000 joutui pakenemaan kodeistaan. Siviileihin kohdistuva hyökkäys on törkeä ihmisoikeusloukkaus. Hyökkäyksen alla Kansainvälinen Solidaarisuustyö toteutti kampanjan, jossa kuntavaaliehdokkaita kehotettiin sitoutumaan tekemään kunnastaan apartheid-vapaa tila. Lupauksen allekirjoitti 301 ehdokasta ja vaalien jälkeen aloitteita jätettiin Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Helsingin valtuustoissa. Myös minä tein vaalilupauksen siitä, että edistän Helsingissä sitä, ettei kaupunki tee yhteistyötä laittomiin siirtokuntiin yhteydessä olevien yritysten kanssa.

Keväällä kampanjan yhteydessä teinkin aloitteen, jossa esitin että Helsinki sitoutuu jatkossa olemaan solmimatta sopimuksia yritysten kanssa, jotka hyötyvät palestiinalaisalueiden laittomasta miehityksestä. Aloitteessa esitin myös, että Helsinki selvittää tekeekö se tällä hetkellä yhteistyötä miehityksestä hyötyvien osapuolten kanssa ja tarvittaessa irtisanoo ne. 

Helsingin tulee seurata muiden kaupunkien näyttämää esimerkkiä

Kaupunginhallitus päätti 8.11. palauttaa aloitteeni valmisteluun. Päätöksen mukaan valmistelussa selvitetään, miten kaupungin yhteistyöyritysten osallisuus kansainvälisen oikeuden vakaviin rikkomuksiin suhteutuu palveluntarjoajaa koskeviin EU-direktiiveihin (kuten 2004/18/EY). Toisin sanoen valmistelussa selvitetään, voiko yrityksen sulkea ulos tarjouskilpailusta direktiivien perusteella. EU-direktiivien mukaan palveluntarjoajan vakava virhe, kuten osallisuus ihmisoikeusrikkomuksiin, kelpaa perusteeksi sulkea yritys ulos kilpailutuksista. Lisäksi valmistelussa selvitetään, voiko aloitteessa mainitun perusteen eli siirtokuntatoiminnan sisällyttää Helsingin kaupungin ehdollisiin irtisanomislausekkeisiin. Valmistelun jälkeen asia palaa kaupunginhallituksen käsittelyyn. Lopullisesti asiasta päättää kaupunginvaltuusto myöhemmin.

Jos kaupunginhallitus ja -valtuusto hyväksyvät aloitteeni, kaupunki tulee olemaan askeleen lähempänä apartheid-vapaata tilaa. Helsingin tulee nyt seurata muiden kaupunkien näyttämää esimerkkiä ja lopettaa Israelin miehityksen tukeminen hankintojensa kautta.

Suldaan Said Ahmed
Kaupunginvaltuutettu

Julkaistu alunperin Helsingin Vasemmiston blogissa 10.11.2021. Kuva: Patrick Perkins / Unsplash.